• cristinamoborg

Terveellisempi omenapiirakka

Kiitollinen siitä, että lapsemme ovat kasvaneet Suomessa, maa joka on ollut monessa asiassa naisten oikeuksien edelläkävijä. Historian aikana viisaat ja mieleltään vahvat naiset ovat taistelleet oikeuksista, joita pidämme itsestäänselvyytenä. Tänään juhlimme juuri heitä.

Ihailen monia tuntemiani naisia, jotka päättäväisyydellä ja kovalla työllä ovat saavuttaneet elämässään paljon. Positiivinen asenne ja usko siihen, että kaikki on mahdollista, sisäinen kasvu, empaattisuus ja itsestä huolehtiminen.

Oman kehon seuraaminen onkin aikaa vievä juttu. Tuntuu että muutoksia tapahtuu lähes päivittäin. Jotta keho ja mieli voisivat hyvin, haen vinkkejä mm. kirjoista.

Huomenta- kirja (Karita Tykkä) on opettanut minulle miten helppoa on tehdä itse erilaisia kasvipohjaisia juomia ja erilaisia aamiaisvaihtoehtoja. Tämä kirja on auttanut minua löytämään itselleni sopivamman tavan aloittaa päivän, jotten tuntisi itseäni loppupäivän turvonneeksi.

Kiitos hyvää pikaruokaa- kirja (Virpi Mikkonen) on hyvä esimerkki siitä, miten tavallisten jauhojen tilalle on olemassa paljon muita vaihtoehtoja, jotka eivät nosta verensokerin tasoa kattoon. Olo on tasapainosempi eikä tule känkkäränkkää :) Rolf kiittää!

Hyvän olon jäätelökirja- (Virpi Mikkonen ja Tuulia Talvio) muistuttaa minua siitä, että herkutella saa ja pitää! Kaiken lisäksi hyvällä omatunnolla koska ohjeissa ei ole käytetty maitotuotteita, gluteenia eikä valkoista sokeria. Nam!

Virkeän mielen saan myös meidän ihanan Australian labradoodlen, Ebban ulkoiluttamisesta.

Naisten päivänä herkuttelen kolmen raaka-aineen omenapiirakalla joka löytyy Virpi Mikkosen kirjasta Kiitos Hyvää Pikaruokaa. Ihanan helppo ohje! Tässä oma versioni, johon lisäsin 2 rkl sitruunamehua, 1 rkl vaahterasiirappia ja 1rkl chian siemeniä.


3 luomuomenaa

3 dl gluteenittomia kaurahiutaleita

4 rkl sulaa kookosöljyä

2 rkl sitruunan mehua

1 rkl vaahterasiirappia

1 rkl chia siemeniä


mausteksi:

2 tl kanelia

1 tl kardemummaa

1 tl jauhettu inkivääriä


Lämmitä uuni 220 asteeseen. Avaa 16 cm irtopohjavuoka ja laita leivinpaperi pohjalle. Laita irtopohjavuoan reuna kiinni ja leikkaa ylimääräinen paperi pois. Öljyä reunat pienellä määrällä kookosöljyä ettei taikina tartu.

Jauha blenderissä kaurahiutaleet hienoksi ja siirrä isoon kulhoon.

Paloittele kaksi omenaa ja laita ne blenderiin öljyn, sitruunanmehun, vaahterasiirapin, chiasiemenien ja mausteiden kanssa.

Kaada seos kulhoon jossa on jauhetut kaurahiutaleet, sekoita hyvin puulastalla, kaada taikina vuokaan.

Leikkaa yksi omena siivuiksi ja asettele se kauniin malliseksi ja ripottele päälle kanelia.

Paista uunissa 25 minuuttia, anna sen jäähtyä ja nauti!

Olen aina tykännyt olla naisellinen ja nautin siitä, että voin pitää itsestäni huolta sekä sisäisesti että ulkoisesti. Hyvän ruoan lisäksi kiinnitän huomioita siihen mitä laitan iholleni ja yksi suosikeistani on luonnonkosmetiikka brändi, Hohde. Ehdoton lempparini, jota käytän päivävoiteen alla, on hyaluronihapposeerumi, joka tasoittaa ja rauhoittaa herkän ihoni. Yöksi laitan kasvoöljyn joka elvyttää ihon aineenvaihduntaa ja rauhoittaa sekä ihon että mielen.

Kuvat: Laura Poutanen/Puuro Visuals - Hohde kosmetiikka


Nauttikaa ihanat naiset!

Abbracci,



  • Black Instagram Icon
  • Black Facebook Icon
  • Black Pinterest Icon