TÄSSÄ OLEMME ME,

iloisesti “sekarotuinen” perhe, jonka arjessa yhdistyy italialainen, ruotsalainen sekä suomalainen ruoka- ja tapakulttuuri.

Meillä ei ole koskaan ollut aikaa tai edes halua tavoitella täydellisyyttä – nauramme mokille ja sävellämme tilanteen mukaan, varsinkin keittiössä!

Meille perhe ja hyvä ruoka on aina ollut onnellisen elämän perusta. Ruoanlaitto kotona on hauskaa ja helpompaa kuin usein ajatellaan.

Me HEIROLilla haluamme innostaa valmistamaan ruokaa kotona – ja viettämään aikaa yhdessä ruokapöydän äärellä.

Hyvä ruoka on rakkaudenosoitus.

Cristina & Rolf Moborg 

HEIROL OY, 

Kaarinassa sijaitseva perheyritys HEIROL Oy on tuonut keittiövälineitä suomalaisten ruokapöytiin jo vuodesta 1991. 

 

Heimo Lehtonen perusti yrityksen poikansa Rolf Moborgin kanssa vuonna 1991 aloittamalla toiminnan Lehtosen autotallista Littoisissa.

 

HEIROL Oy on historiansa aikana noussut nopeasti yhdeksi Suomen johtavista keittiön pienvälineiden valmistuttajista. Tänä päivänä HEIROLin laaja valikoima on saatavilla myös Ruotsissa, Tanskassa ja Baltian maissa.

ARVOT JA YMPÄRISTÖ

Laadusta hyötyvät kaikki.

Turvallisuus ja eettisyys ovat ohjanneet tuotteiden ja tehtaiden valintaamme jo yli 20 vuotta.

Neljän lapsen isänä minulle oli aina selvää, että tuotteidemme pitää olla myrkyttömiä ja kestäviä. Vain paras ja kaikin puolin reilu kelpaa. Käytämmehän tuotteita itsekin lasten kanssa kotona joka päivä, aivan kuten asiakkaamme.

heirol_footer_logo.1531383664.png
  • Black Instagram Icon
  • Black Facebook Icon
  • Black Pinterest Icon